Haborym
”Sinä olet vain viitta.
Kääntyilet, rimpuilet,
korjataksesi peittosi.”
Ajan ja paikan hullut suhteet
Kerro minulle tapa, jolla pidät verhot kiinni
Puhtaina
Taikka näkemättä likaista puolta niistä
Mistä?
Sitä kysyä tarvitse välttämättä edes ei
Selän kääntö otsikoidaan: "Täydellisyyden syleily"
Kädet likaisilta näyttävät ylettyvät vain lähelle näköä
Huoneessa tiedostetun sokeuden ei tule nähdä ympäröivää taloa
Saati ihmisiä
"Se, mikä tähdistä tulee luokse, sekö tuli eniten minun vuoksi?" on kysymys, mutta se nostaa ylös maasta ja sanoo "Hys"
Intuitio saapuu, ei kerro...
Ravistaa
Haluaisitkin nousta
Se pään alas tyynyyn painaa
(Nimetön runo)
Pyörittelin kaivon kantta eräs päivä, mutta en osannut ihmetellä. En hämmästellä
Kuuluisi monien mielestä kai
Nakata tuuli halusi kannen veteen
Alun lopuksi
Ollessani neliöiden muotoisessa maailmassa pyöreä, ymmärsin: Kaltaisekseni tehdä voin
Henkiset puukolla kutittajat, niiden luo mene
Monikot suurin helppous pehmeällä sirkkelipolulla olisivat
Ohut.
Siinä missä kylmä vesi janoni tyydyttää,
se sama vesi kuumana kurkkuni polttaa.
Kolmannen maailman aurinko
Lähtöpiste poljettu jo mustaksi, hihasta takaisin kiskottu
Sisäinen ääni ja suuntavaisto turhaan välillä viskottu
Mutta ei joka kerta
Ilman sisältöä sisällössä olisi ei verta
Sen mustasta punaiseksi muuttaa vain voi ulkoa tuleva
Ja sisältä raapivat kynnet leikata voi vain kaksilämpöinen saksi
Tilanteessa tässä nimittäin
Muuten noin lainkaan ole ei
Mutta kuka sen tähän vei?
Vai lienenkö minä "se"!
... Lämpö polttaa häpeän pois
Näin hyvä on nyt.
Tulkoot selän takaa mitä vain
Kolmen pisteen paradoksi, vain henkinen
Työnnettävä sitä poispäin fyysisestä on
Selässä arvet useamman aiheuttajan
Jopa toisenkin "ulottuvuuden"
Alistun tuntemattomankin tahtoon
Kolmannen maailman aurinkoon
Näkymätön mieli kädessä
Rajat asetettu minulle on tielleni
Mutta joskus suljettava minun on silmäni
Nähdäkseni metsän puilta, voidakseni kuulla tuulta
Väriä jokainen meistä kantaa
Sitä mahdoton on minun itselleni antaa
Luoda voin katseen eteenpäin, katsetta en ylöspäin
Silloin pitäisi mennä taaksepäin
Päivistä seuraava raskaampaa vasaraa kantaa
Nukun, joku, jokin, koittaa henkistä kuoppaa kaivaa
Esteet, voittanut olen, luulen
Kuka kertoo sen kokonaisuuksille, kokonaisuudelle?
Mietin
Kolmion kärjestä matkan alhaalle, sivulle, soisin
Tiedostaa, mielikuvan, ajatukseni mukaan, kun voisin…
Tie näyttää samalta miltä ennenkin, juuri siltä miltä vain haluan
Tapa harkita on sinun "itse", toivon
Psyykessä takauma
Ei kai taas turha vaiva?
Viehättävyys minulle piilee symboleissa, välimatkoissa
Niiden eroissa, pienissä soissa, joissa voi nähdä sen mitä
ympäriltä ei heijastu, joissa jalatkaan ei kastu
Lukkoja on kiva avata, samalla ne myös sulkea
Ne kädessä kävellä, katsomatta miten ne ovat
Koittamatta oisi sielu surkea
Peilin 4 reunaa
Todellisuuskin on puumerkkinsä raapustanut
tähän molemminpuoliseen päänsisäiseen heitteillejättöön
Kivisten kasvojen kiiltävät hampaat, niiden repimät
jäljet elämän kiertoon
Joskin tyydytystä tuntuu antavan vetää kuiluun
myös toiset, kun itse ei pääse ylös
Yleinen horisontti sulkee pois ohitse juoksevat,
musta-valkoiset hetken ikuistajat
Alaston kävely öisellä tiellä
Ontotkin ovet avaajaansa odottavat, tuntuu pahalta...
Nähdä ei, nähdä ja tuntea, sen seurauksen kylmät lattiat
Sijoitettuna maailmaan kera materiaalin, ruosteinen hintalappu kannettavana
Huone jokaiselle, ikkuna josta hengittää, kädet eivät ylety silti koskaan…
... kaltereiden läpi tarpeeksi
"Hän tahtoo!" onko ilon hihkaisu?
Vaiko "Minä tahdon!"
Kerro ei päällepäin näkyvä tälle, joka nyt kokee
Asioiden vapautus on sinulle se, jolle olisi monta tietä, on monta tietä
Joka ei kulje yhtään tietä
Joka ei miellä
Läpi kivun, läpi sen tien, matkalla et pulssia tunne, saati verisuonia kohtaa
Kysyt "Millaisen viestin ruumiisi välittää?", mutta enhän minä tiedä miltä minä vastaanotan puhetta…
Tuota ääntä, joka horjuu suhteessa siihen, mikä ei ole hulluutta
Silmäni eivät ole minun tukikohtani, sieltä löydän vain pimeitä nurkkia
Pahat silmätkin siellä kuiskaavat "Psst, tule tänne.", koska he kuuluvat joukkoon "Meidän".
He kuulleet ole eivät välimuodoista.
Kristallikehä
Verbaalinen käärmeen hammas iskeytyen lasiseen tunteiden kehtoon
Kuluttaen tukijalkoja nirhaavalla ihmisyyden sahalla
Ja epäonnistumisen nimissä
Henkisen suojakuoren akustinen ääni
Pelon miekan tunnuksen sävelet soittaa
... Ja mitä varten miekkaan tartutaankaan?
Hiekkaan se suljetuin silmin pahat sanat kaihertaa
Ne ohikulkeva "ihmisen kohde" vasemmalla jalallaan
historiaksi pyyhkäisee
Kehän kierto jatkuu
Kahden ulottuvuuden metsät
Rimpuilin läpi moraalilla valetun pölyisen pinnan
Kävelin eteenpäin kera vapautuneiden kasvojen
Rinta rinnan
Mustat olivat kukat, nuo matkalla poljetut
Valinnassaan heikot, keskeneräiset... Valmiit
Luottamuksen etsinnän loputon levoton tärinä
Mitä onkaan tämä vapauden värinä?
Alistuneen nuohoajan loputon nuohous
Piipun vaihto lienee helpotuksen huokaus
Eläköön ensimmäisille iloille, kompromissit tulella lakattu
Pelon filosofiat patoutumilla nurkkiin vihattu
Estot, rajoitukset: Taakse jätetty
Edellinen ulottuvuus ensin päässä tuhottu…
... Sitten salakavaluudella vuoltu.
Hyvät ihmiset, minä olen lopun alku, sekä sen positiivisuus
Uusi puhdas holvi, jonne on ennenkin kuoltu
Avautukaa, tulen silmät, kokonaisuutenne on miniä
Saavuttakaa levottomat vedet, sillä äänettömät desibelit kaikuvat yhä
Individualist
Once there was a wall, which was painted black
It never made the room black, even though it was expected
People can't develop through mass-philosophies
Solving of the problems has not begun with this disease
Eyes being closed from what's real
You are alone when you start to think
Big books of human law never agreed with the Universe
Material norms only exist inside thoughts
Luggaldimmerankia
Banutukku!
Vierellä Marduk Kurioksen, astu askeleesi tulen
Tahto ja voima epäjärjestykseen, rakkaus siihen, mikä odottamatta tuhoaa
Komenna joukkosi tuulen ja uuden alun tänne missä hämmennys tätä mieltä vainoaa
Piilotettu sinetöity vastaus piilossa kysymysten hämärän maailman materiaalista maailmaa piinaa
Odotus on käristynyt
Henki, paljasta kaikki vaikeus sen alastomassa helppoudessaan
Vihollinen Tiamatin, laita järjestys Kaaokseen
Luggaldimmerankia!
Luggaldimmerankia
Banutukku!
Beside Marduk Kurios, take your steps of fire
Will and power towards disorder, love for that which unexpectedly destroys
Command thy legions of wind and of new beginning here where confusion haunts this mind
Hidden, clothed answer hidden beneath the gloomy world of questions, tormenting the material world
The waiting has burned
Spirit, reveal all the difficulty in its naked easiness
The enemy of Tiamat, set order into Chaos
Luggaldimmerankia!
To move onto the next chapter of the book click here
To move onto the previous chapter of the book click here
Kääntyilet, rimpuilet,
korjataksesi peittosi.”
Ajan ja paikan hullut suhteet
Kerro minulle tapa, jolla pidät verhot kiinni
Puhtaina
Taikka näkemättä likaista puolta niistä
Mistä?
Sitä kysyä tarvitse välttämättä edes ei
Selän kääntö otsikoidaan: "Täydellisyyden syleily"
Kädet likaisilta näyttävät ylettyvät vain lähelle näköä
Huoneessa tiedostetun sokeuden ei tule nähdä ympäröivää taloa
Saati ihmisiä
"Se, mikä tähdistä tulee luokse, sekö tuli eniten minun vuoksi?" on kysymys, mutta se nostaa ylös maasta ja sanoo "Hys"
Intuitio saapuu, ei kerro...
Ravistaa
Haluaisitkin nousta
Se pään alas tyynyyn painaa
(Nimetön runo)
Pyörittelin kaivon kantta eräs päivä, mutta en osannut ihmetellä. En hämmästellä
Kuuluisi monien mielestä kai
Nakata tuuli halusi kannen veteen
Alun lopuksi
Ollessani neliöiden muotoisessa maailmassa pyöreä, ymmärsin: Kaltaisekseni tehdä voin
Henkiset puukolla kutittajat, niiden luo mene
Monikot suurin helppous pehmeällä sirkkelipolulla olisivat
Ohut.
Siinä missä kylmä vesi janoni tyydyttää,
se sama vesi kuumana kurkkuni polttaa.
Kolmannen maailman aurinko
Lähtöpiste poljettu jo mustaksi, hihasta takaisin kiskottu
Sisäinen ääni ja suuntavaisto turhaan välillä viskottu
Mutta ei joka kerta
Ilman sisältöä sisällössä olisi ei verta
Sen mustasta punaiseksi muuttaa vain voi ulkoa tuleva
Ja sisältä raapivat kynnet leikata voi vain kaksilämpöinen saksi
Tilanteessa tässä nimittäin
Muuten noin lainkaan ole ei
Mutta kuka sen tähän vei?
Vai lienenkö minä "se"!
... Lämpö polttaa häpeän pois
Näin hyvä on nyt.
Tulkoot selän takaa mitä vain
Kolmen pisteen paradoksi, vain henkinen
Työnnettävä sitä poispäin fyysisestä on
Selässä arvet useamman aiheuttajan
Jopa toisenkin "ulottuvuuden"
Alistun tuntemattomankin tahtoon
Kolmannen maailman aurinkoon
Näkymätön mieli kädessä
Rajat asetettu minulle on tielleni
Mutta joskus suljettava minun on silmäni
Nähdäkseni metsän puilta, voidakseni kuulla tuulta
Väriä jokainen meistä kantaa
Sitä mahdoton on minun itselleni antaa
Luoda voin katseen eteenpäin, katsetta en ylöspäin
Silloin pitäisi mennä taaksepäin
Päivistä seuraava raskaampaa vasaraa kantaa
Nukun, joku, jokin, koittaa henkistä kuoppaa kaivaa
Esteet, voittanut olen, luulen
Kuka kertoo sen kokonaisuuksille, kokonaisuudelle?
Mietin
Kolmion kärjestä matkan alhaalle, sivulle, soisin
Tiedostaa, mielikuvan, ajatukseni mukaan, kun voisin…
Tie näyttää samalta miltä ennenkin, juuri siltä miltä vain haluan
Tapa harkita on sinun "itse", toivon
Psyykessä takauma
Ei kai taas turha vaiva?
Viehättävyys minulle piilee symboleissa, välimatkoissa
Niiden eroissa, pienissä soissa, joissa voi nähdä sen mitä
ympäriltä ei heijastu, joissa jalatkaan ei kastu
Lukkoja on kiva avata, samalla ne myös sulkea
Ne kädessä kävellä, katsomatta miten ne ovat
Koittamatta oisi sielu surkea
Peilin 4 reunaa
Todellisuuskin on puumerkkinsä raapustanut
tähän molemminpuoliseen päänsisäiseen heitteillejättöön
Kivisten kasvojen kiiltävät hampaat, niiden repimät
jäljet elämän kiertoon
Joskin tyydytystä tuntuu antavan vetää kuiluun
myös toiset, kun itse ei pääse ylös
Yleinen horisontti sulkee pois ohitse juoksevat,
musta-valkoiset hetken ikuistajat
Alaston kävely öisellä tiellä
Ontotkin ovet avaajaansa odottavat, tuntuu pahalta...
Nähdä ei, nähdä ja tuntea, sen seurauksen kylmät lattiat
Sijoitettuna maailmaan kera materiaalin, ruosteinen hintalappu kannettavana
Huone jokaiselle, ikkuna josta hengittää, kädet eivät ylety silti koskaan…
... kaltereiden läpi tarpeeksi
"Hän tahtoo!" onko ilon hihkaisu?
Vaiko "Minä tahdon!"
Kerro ei päällepäin näkyvä tälle, joka nyt kokee
Asioiden vapautus on sinulle se, jolle olisi monta tietä, on monta tietä
Joka ei kulje yhtään tietä
Joka ei miellä
Läpi kivun, läpi sen tien, matkalla et pulssia tunne, saati verisuonia kohtaa
Kysyt "Millaisen viestin ruumiisi välittää?", mutta enhän minä tiedä miltä minä vastaanotan puhetta…
Tuota ääntä, joka horjuu suhteessa siihen, mikä ei ole hulluutta
Silmäni eivät ole minun tukikohtani, sieltä löydän vain pimeitä nurkkia
Pahat silmätkin siellä kuiskaavat "Psst, tule tänne.", koska he kuuluvat joukkoon "Meidän".
He kuulleet ole eivät välimuodoista.
Kristallikehä
Verbaalinen käärmeen hammas iskeytyen lasiseen tunteiden kehtoon
Kuluttaen tukijalkoja nirhaavalla ihmisyyden sahalla
Ja epäonnistumisen nimissä
Henkisen suojakuoren akustinen ääni
Pelon miekan tunnuksen sävelet soittaa
... Ja mitä varten miekkaan tartutaankaan?
Hiekkaan se suljetuin silmin pahat sanat kaihertaa
Ne ohikulkeva "ihmisen kohde" vasemmalla jalallaan
historiaksi pyyhkäisee
Kehän kierto jatkuu
Kahden ulottuvuuden metsät
Rimpuilin läpi moraalilla valetun pölyisen pinnan
Kävelin eteenpäin kera vapautuneiden kasvojen
Rinta rinnan
Mustat olivat kukat, nuo matkalla poljetut
Valinnassaan heikot, keskeneräiset... Valmiit
Luottamuksen etsinnän loputon levoton tärinä
Mitä onkaan tämä vapauden värinä?
Alistuneen nuohoajan loputon nuohous
Piipun vaihto lienee helpotuksen huokaus
Eläköön ensimmäisille iloille, kompromissit tulella lakattu
Pelon filosofiat patoutumilla nurkkiin vihattu
Estot, rajoitukset: Taakse jätetty
Edellinen ulottuvuus ensin päässä tuhottu…
... Sitten salakavaluudella vuoltu.
Hyvät ihmiset, minä olen lopun alku, sekä sen positiivisuus
Uusi puhdas holvi, jonne on ennenkin kuoltu
Avautukaa, tulen silmät, kokonaisuutenne on miniä
Saavuttakaa levottomat vedet, sillä äänettömät desibelit kaikuvat yhä
Individualist
Once there was a wall, which was painted black
It never made the room black, even though it was expected
People can't develop through mass-philosophies
Solving of the problems has not begun with this disease
Eyes being closed from what's real
You are alone when you start to think
Big books of human law never agreed with the Universe
Material norms only exist inside thoughts
Luggaldimmerankia
Banutukku!
Vierellä Marduk Kurioksen, astu askeleesi tulen
Tahto ja voima epäjärjestykseen, rakkaus siihen, mikä odottamatta tuhoaa
Komenna joukkosi tuulen ja uuden alun tänne missä hämmennys tätä mieltä vainoaa
Piilotettu sinetöity vastaus piilossa kysymysten hämärän maailman materiaalista maailmaa piinaa
Odotus on käristynyt
Henki, paljasta kaikki vaikeus sen alastomassa helppoudessaan
Vihollinen Tiamatin, laita järjestys Kaaokseen
Luggaldimmerankia!
Luggaldimmerankia
Banutukku!
Beside Marduk Kurios, take your steps of fire
Will and power towards disorder, love for that which unexpectedly destroys
Command thy legions of wind and of new beginning here where confusion haunts this mind
Hidden, clothed answer hidden beneath the gloomy world of questions, tormenting the material world
The waiting has burned
Spirit, reveal all the difficulty in its naked easiness
The enemy of Tiamat, set order into Chaos
Luggaldimmerankia!
To move onto the next chapter of the book click here
To move onto the previous chapter of the book click here