Jori-Ville Rahkonen
Feeniksin lento
Miksihän taas, armahdin
Vaikka tiedän, eilen itsekin
Paloin tuhkaksi, käristyin
Mutta sanoinko ”Nyt riittänee”?
Feeniks-lintukin jo lentänee!
Rotkolintu
Kosminen vesipisara olemukseni kasteli
Niin kovan ja täyden
Pehmeäksi, vajaaksi, minua vieden
Metaforaton valo, valaisun aika
Tuhannessa yössä voi levätä, nukkua, päivä
Maa - Taivas
Pallo – Helvetti
Kahdesti käännetty kolikko voi olla seteli
Kertonee siitä ääripäiden magneettinen meteli
Kuilun kautta, vie tie ylös
Mutta aloitteetta, miten tulla ulos?
Epäilys vieraana, hyvä on
Mutta skeptisyyden orjana: Mahdoton!
Intuitio
Sumua vain seurasin
Kun tämän joskus huomasin:
Siinä missä olen ihminen
Myös puun oksa, taipunen!
Neulansilmä
Eteenpäin, ponnistin
Minälleni naurahdin
Askeleet taaksepäin
Hyppy eteenpäin
Kaikki tiet; Ei teitä laisinkaan
En luonnon laskua, halua ollenkaan!
Ei-olija
Siis minut tunnet, perusteella sen
Mitä ainakaan ole en, vähensit sen
Roskani silmässä, näemmä siis voittaa
Vuoret taustalla, se sinulle maittaa!
Huutojen välinen tyhjyys
Kas näin, huomasin: Enkö tiennyt, sinäkin?
Pelotta loimme, nyt aika on
Kaivaa kuoppa, sisäisin
Kirota mennyttä, vanhoja kaivaa
Näetkö tulevassa muuta kuin vaivaa?
Nykyinen täristen käsissä, on edessä vain vaaraa
On pysyvää vain muutos…
Kaaoksen haavoihin siis suolaa!
Antautumisen vaikeus
Kaikkeus jos olet, sanot kelle sen?
Huomannet sanan suunnan, etenen
Tyhjät sanat korvaa ei hiljaisuuden rauhaa
Verbaliikka, harhaanjohtava, tuolla taas pauhaa
Kuorestasi löydä et totuuden shokkeja
Vilkaises joskus taivaan lokkeja
Myönnän, päätä seinään hakannen
Kun voin hyväksyä valheen, vaikenen!
Aavikkokapteeni
Titanic aavikolla uppoa ei
Mutta kuka tilanteeseen tähän sinut vei?
Itseäsi uskaltane kohdata et
Sitä tuskin miettinet
Ruori kääntyy, ”Eteenpäin”
Nyt kaktuksetkin ovat väärinpäin!
Neutraaliuden ongelmasta
Kipusin pitkin pyramidia
Arvoja kääntelin, arvioin, kumosin
Tämä kaikki tapahtunut ei
Ilmiönä ajassa
Ilmiönä, jossa olisi ensimmäistä, viimeistä
Vastakohdat liitossa ovat keskenään
Vaan unohda silti älä
Sisällötön kompromissi on tyhjän väärti
Kokemus on rakenne
Rakenne on ase ja kilpi
Kysymys sekä vastaus
… Kuten viha…
Mutta vihastako puhun minä vain?
Varjo
Älä vangitse sanoiksi
Identiteettisi luhistuu sirpaleiksi, paloiksi
Oletkohan suvaitsematon?
Vaiko kapeakatseinen, pohjaton?
Toistensa varjoja ja hintoja
Toinen toistaan seuraavia raapaisuja, pintoja
Se, mitä ei ole, on seuraava ain
Siksi elämme riittämättömien maailmassa vain
Menneisyys on tulevaa pienempi
Tuhannet valat
Kuin meren kalat
Miekka lujasti kiveen kiinni
Sinetöity lupaus – Tuntemattomasta vapaus?
Entä kun sekä kivi että miekka
ovat hentoa kuin hiekka
Sata Juhannuksen nakuilijaa
ei kerro hetkessä samassa
kodittomalle talven orvolle
kuka hän on
Kuorimatelija
Kultainen keskitie
Multainen keskitie
Kumpaan suuntaan tiesi vie?
On köyhiä, on rikkaita
Rikas voi vain viekkauttaan
asemaansa peitellä
Vaan eipä löydy tikkaita
köyhälle näyttää häneltä
Vaan onpa ihminen keksinyt
Silti kolmannen vaihtoehdon taikonut..
On aarrearkkuja
Kauniita, tyhjiä
Myös puisia lippaita
Täysiä, tyhmiä?
Ei mitään uutta tähtitaivaan alla
Syy, seuraus
Turha vauraus
Tietoisuus on tuhoisuus
Kaikkivoipuus ole ei olemus, uus!
Ykseys
Nähnyt ole en kaikkeutta
Joka kokenut ole ei vaikeutta
Yhä nousta esiin massasta
Ellei olisi tyhjyyttä
Vaikka kuinka jakaisin
Asian, kaksikin
Muuta totuutta löydä en;
Yhtä olemme, jokainen!
Sumun skitsofrenia
Millä sen kertonet
Miten toimimaan näin päädyinkin
Voi et kuin päätellä, olettaa
Onneasi koettaa
Valita kai pakko on
Jokin tai ei-mikään
Vaan miten valitsematta jättää?
Turhuuden alttari
Turhuuden alttarilla välinearvot käännetään itseisarvoiksi
Tunne ja logiikka taistelevat keskenään
Vulkaano-Ego kaivaa esiin tylsän miekkansa
Sekä laajan armeijansa
Tuhat matoa peitonnee taistelussa käärmeen
Mutta miksi käärme voisi ei
Ulkona kerällä vaan maata
Auringon kanssa yhtyä
Kantaen sensitiivisyyden lyhtyä
Uni
Odottanut olen tähtien lailla
Mutta jotain on tämä odotuskin vailla
Nykyaika pidättää hengitystään, tiedän
Kertokaa minne nukkuvaa jättiläistä viedään
Konetekniikka ja metsien ikuinen uni
Usko en, että kana kultamunat turhaan muni
Ajattomat syklit
Joskus tuntuu minusta, ole en vain minä
Itse minä. Minä itse
Ikään kuin Aika kertoisi itseään
Eikä ynnäisi vain
Nykyisyys maatunut on menneisyyden kehdoksi
Valhe muuttunut on totuuden ehdoksi
Logiikan tuolla puolen
Tavoittamattomissa mielen
Jotain on, minua niin hyvin pukien
Täysin palelun pois sulkien
Nuorallakävely
Tasapainottelen välillä kahden asian
Joka ikinen sekunti
Sirkus on sijaintini
Haikeus ja huokaus timanttini
Ja sirkuksen tästä paikasta tekee yhdeltä osin se
Että sen potentiaali on suurempi
Kuin yhdenkään menestyksen monumentin
Aika ole nyt ei mahdollisuutta, mennyttä, surra
Katso eteesi
Tuo leijonahan voi purra!
To move onto the next chapter of the book click here
To move onto the previous chapter of the book click here